Joskus viime vuonna (nyt on 2008) valokuvasin peilin kautta itseäni. Airi seuraa taustalla huvittuneena. Maailma etääntyy minusta ja minä maailmasta. Vanheneminen sopii minulle, viihdyn. Olen ajatellut viime aikoina erästä Rembrandtin omakuvaa, jota katselin viime joulukuussa Uffizin taidemuseossa Firenzessä. Sitä ei oltu pahemmin entisöity; mustanpuhuvana vanha maalari katseli vähän surumielisenä, kaiken kokeneena tänne päin. Kuvassa ei ollut mitään taiteellista, ymmärtämystä vain. Iskin silmää mestarille. Minusta tuntui - en ole varma, että hän vastasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti