maanantai 27. heinäkuuta 2009

Helsingin kauneus



Siihen aikaan (1988) minulla oli tapana herätä aamuyöstä noin klo 5:ltä. Olin kuvausryhmäni kanssa Helsingissä. Menin varhain nukkumaan herätäkseni myös varhain. Lähdin kameran kanssa kaupungille. Engelin luoma suurkirkon ympäristö on mielestäni kauneimmillaan öisin, kun kulkijoita ei näy. En tiedä voisiko ja uskaltaisiko enää nykyisin öiseen aikaan yksin liikkua kaduilla Helsingissä. Vanhaa kaupunkia entisöitiin prof. Aarno Ruusuvuoren johdolla "yötä päivää". Kaunis siitä tuli. Näillä näkymillä latasin mieltäni päivää varten.

Ei kommentteja: