Olen maalannut omakuvia silloinkin, kun varsinaiset työni ovat suuntautuneet TV-elokuviin. Omakuvat jäävät itselle. Asettelen niitä joskus rinnakkain nähdäkseni kuluneen ajan. Olen myös ajatellut maalata omakuvia hamaan elämäni loppuun saakka, ainakin yhden per vuosi. Omakuvat syntyvät yksinäisinä hetkinä, kun tuntuu ettei mitään tapahdu.
Omakuvat
Yllä oleva omakuva on vlta 1999. Muistan, että Erno Paasilinna tuli niihin aikoihin tapaamaan minua viimeisen kerran yhdessä Antti Tuurin kanssa. Ernolle oli ominaista tinkimättömyys itseään ja sanottavaansa kohtaan, pyrkimys kuvata maailma niin hyvin kuin ikinä ja pysyä rehellisenä näkemälleen. Usein yksinäisyyden hinnalla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti