Omakuva 2011

Se on siinä! Kolme istuntoa, eilen yksi, tänään kaksi. Kuva on nyt siinä pisteessä, momentum vaiheessa kuten Juhani Tamminen sanoisi, että mieli tekisi jatkaa, mutta kokemus sanoo, että älä jatka! Maalaus syntyy helposti oikealla hetkellä. Synnyttyään se on myös helppo ylityöskennellä, ts. pilata. 

Omakuvaa yrittämässä

Äkkiä huomaa istuvansa peilin edessä pää kallellaan. Hiilellä on raapaistu alku omakuvalle. Vanhakantaiset muotokuvat ovat historiaa. Kukaan ei nykyisin ehdi asettua ja olla mallina niin kauan, että taiteilija joten kuten oppisi näkemään ketä yrittää esittää. Haavikko kirjoitti kirjan nimellä "Yritys omaksi kuvaksi". Nimi kuvastaa tehtävän vaikeuden. 

Henkinen ilmapiiri 1960-luvulla

Anu Kaipainen oli muuttanut Oulusta Helsinkiin. Häneltä oli 1967 ilmestynyt romaani Arkkienkeli Oulussa. Minä olin tehnyt TV2:een dokumentin Eräs in memoriam. Eräs in memoriam Anu kirjoittaa kirjeessään siitä ja vähän muustakin. Oulun aika oli ollut tukala hänelle niin kuin meille kaikille, jotka yritimme tehdä taidetta tai kirjallisuutta. Emme olleet hiljaa. Pidimme melkoista ääntä ja järjestimme tapahtumia - sekä tuimme toisiamme. Erkki Hyytinen poltti romaaninsa käsikirjoituksen 1965 osoituksena masentavasta ilmapiiristä. Anu näkyy kuvassa oikealla.

Linda G.

Linda on amerikkalainen nuorisokirjailija. Hän oli ollut vaihto-oppilaana Suomessa ja ihastunut Kalevalan tarinaan Sammosta. Hän kirjoitti romaania talvisodan aikaisesta perheestä, joka asui Viipurissa. Perheessä oli samanikäinen poika kuin minä olin ollut sodan syttyessä. Linda oli löytänyt minun tarinani netistä. Viipurinmatka Ihmeellistä, että joku USA:ssa oli kiinnostunut lapsuudestani Viipurissa. Kerroin ja piirtelin muistikuvia kuten tuon yllä, Hirvimäki taustanaan Alvar Aallon kuuluisa kirjastotalo. Kun myöhemmin kyselin kirjan edistymisestä, Linda vastasi näin, käännös suomeksi:

Houllebecq ja Salama

Pihamme on riittävän suuri työllistääkseen meikäläistä riittävästi. Olen raivannut  villiintyneitä Unkarin syyreenejä, jotka varjostivat naapurin pihamaata. Oksat on Airin kanssa raahattu peräkärryllä kaatopaikalle. Ajattelen sahatessani Michel Houllebecqin romaania "Maasto ja kartta". Se on taiteilijaromaani Pariisista, minulle tutuista asioista ja paikoista. Kesken lukemisen kaivoin esille Hannu Salaman "Sydän paikallaan". Se on kirjailijaromaani Helsingistä. Nuo kaksi romaania ovat kuin patonki ja ruisleipä. Ei ole vaikea arvata kummasta pidän enemmän.

Keskusteluja Anna-Leenan kanssa

Joskus jälkeenpäin olen äimistellyt itsekseni, vaikutinko liikaa Anna-Leenan käsityksiin kirjallisuuden ja taiteen tekemisen julmuudesta. Kirjassaan "Heikosti positiivinen" hän julkaisi yhden keskusteluistamme, jonka olin kirjoittanut muistiin. Seurasin läheltä Anskun kehitystä kirjailijana ja näyttelijänä. Keskustelemme edelleen. Ei ole montaa viikkoa hänen edellisestä vierailustaan poikansa Laurin kanssa meillä.

Kohtalotoveri

Olen saanut paljon kirjeitä ja ne kaikki ovat olleet  ystävällismielisiä. Tallensin joitakin päiväkirjoihini. Tässä eräs Viipurissa syntynyt emigrantti kokee eläneensä samanlaisen lapsuuden samoilla kaduilla ja kujilla kuin minäkin. Hän löysi kuvakertomukseni netistä 2001. Viipurinmatka

Kun markasta luovuttiin

Kopioin nämä markan kolikkojen ja setelien kuvat päiväkirjani sivuille 31.12.2001 klo 21.15, muutamaa tuntia ennenkuin ne siirtyivät historiaan euron tieltä.

Päiväkirjan sivu 10 vuotta sitten

31.12.2001

Ihmiset eivät pidä markan menettämisestä. Kukaan ei tiedä mitä tästä seuraa. Toivotaan ettei seuraisi mitään - pahempaa. Asiat ovat jo kyllin huonosti. Kansa ei myöskään haluaisi sotilasliitto Natoon. Sinne vain jotenkin näytään luistavan. Eikä haluttaisi liittovaltioon jonne sinnekin vain jokin voima vetää. Kansaa viedään vaikka se kuinka haraisi vastaan. Valta kuuluu kansalle, sanoo perustuslakimme...

Kirje Mika Waltarilta

Kirjoitin syyskuussa 1967 Mika Waltarille pyytäen häneltä lausuntoa ja mielipidettä Wäinö Aaltosen tuotannosta. Valmistelin aiheesta TV-elokuvaa. Tiesin Waltarin kuvataiteen ystäväksi. Harkittuaan "vakavasti" ehdotustani, kuten hän mainitsee kirjeessään, Waltari päätti kuitenkin kieltäytyä. Minä olin tutustunut Wäinö Aaltoseen 1958. En ehtinyt toteuttaa elokuvaa hänen eläessään. Elokuva on sittemmin kadonnut YLEn arkistosta.

Iki-Kiannon avoimet kirjeet

Iki-Kianto kirjoitti vanhoillaan, 85 vuotiaana 60-luvulla avoimia kirjeitä Kalevaan. Ne olivat huippusuosittuja. Tässä katkelma junamatkasta Helsingistä Ouluun Tampereen kautta, mistä seuraan liittyi Veikko Sinisalo. Hän oli laatinut runo-illan Kiannon tuotannosta. Merikoskikerhon puheenjohtajana olin vastaanottamassa molempia. Kaupungintalon juhlasalissa Sinisalo loihe lausumaan ja tilaisuuden jälkeen illastettiin Tervahovissa. Illasta kaikkineen muodostui "unohtumaton".

Kuva: Uolevi Kianto

Laanaojan silta

Olin nähnyt Oulun kaupungin kirjastossa häikäisevän värikuvan van Goghin maalauksesta "Silta Arlesissa". Silta Arlesissa. Päätin maalata vastaavan Laanaojan sillasta. Olin 16 v. Halusin tulla taiteilijaksi. Tutkin taidetta kaupungin käsikirjastossa. Kuljin vuosikausia maalausvälineiden kanssa Kastellin pelloilla.

Reino Rinne 1913-2002

Eilen, Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä mieleeni muistui Reino Rinne, kuusamolainen kirjailija, lehtimies, talttumaton Kuusamon koskien puolustaja, ajattelija ja taiteen ystävä. Olimme 1970-luvulla yhdessä suunnitelleet dokumenttia luonnon suojelusta hillitöntä tuhoamista vastaan, mikä oli käynnissä jatkuen yhä edelleen. Se ei mennyt läpi TV:ssä. "Muistanpa erään huikean elokuva-suunnitelman ... Mutta elokuvan aika on ollut ja mennyt." Näin Reino muistelee "Luotiin Koillismaa" teoksensa omistuskirjoituksessa 1995. Teoksessaan "Totaalinen rauha (1987)" hän naulaa mielipiteensä huippukulttuurin merkityksestä näin:

 " Kun vertaa UKK:n hautajaisia Aleksis Kiven ja Eino Leinon vastaaviin, niin mykistyy. UKK:n kunniannosto, mikä hirmuinen kansallinen komeus ja silmänpalvonta! Suomi saisi hävetä Aleksis Kiven ja yleensä huikean huippukulttuurinsa edessä. Polvistua, kumartaa maahan asti." 

Schjerfbeckjuliste

Tein 1992 TV-elokuvan Helene Schjerfbeckin laajasta näyttelystä Ateneumissa. Sieltä on peräisin makuuhuoneemme ovessa oleva juliste. Pelkistetympää  maalausta on vaikea kuvitella. Se esittää kukka-asetelmaa. Paljon ei jää jäljelle, jos ulkokohtainen riisutaan kuvasta. Oven auki ollessa maalaus jää näkymättömiin seinää vasten. Kun se ovea suljettaessa tulee esiin, katsojan aivoissa välähtää mielikuva asetelmasta - luultavasti samantapainen kuin HS:llä oli sitä maalatessaan. Merkillinen taulu!

Helene Schjerfbeck Ateneumissa

Joskus jokin rytmi

Joskus jokin vanha piirros kuva-arkistoista kaivautuu esille jääden itsepintaisesti olemaan näytillä tahdoinpa tai en. Tässä yksi sellainen. Se on hyvinkin 1950-luvun loppupuolelta. Maalasin itsepintaisesti pohjoisia maisemia, vaikka taidevalistus oli tuonut Euroopasta sen ainoan oikean, nonfiguratiivisen maalaustyylin Suomeen. Muutoksen tuulet puhalsivat kaikessa totta kai. Tajusin tämän maiseman kuuluvan uhanalaisiin luontotyyppeihin. Siinä oli läsnä ja vielä aistittavissa erämaa, kohta pikateiden puhkoma. Taivaskin oli sinisempi, metsä tuoksuvampi ja mesimarjat makeampia silloin. Olin varmaan ajatellut tehdä piirroksen pohjalta maalauksen, ehkä olin tehnytkin. Nyt nuo rytmit houkuttelevat palaamaan aiheeseen uudestaan. 

Kymmenen romaania

Pyysin kerran Erno Paasilinnaa nimeämään kymmenen romaania parhaasta päästä. Ei hän alkanut niin absurdiin hommaan. Milan Kundera selvittää "Romaanin taide" kirjassaan, mikä hänen mielestään tekee romaanista taideteoksen. Silloin kun tekee. Kunderalle tärkeitä kirjailijoita ovat Cervantes, Rabelais, Musil, Broch, Kafka ja monia muita Proustista Flaubertiin. Paitsi että kirjailijat kertovat tarinaa, he kertovat aikakaudestaan ja sen muutoksista. "Keskiajalla Euroopan yhtenäisyys perustui yhteiseen uskontoon. Uudella ajalla luova kulttuuri syrjäytti uskonnon...Nykyisin kulttuuri on vuorollaan väistymässä. Mutta minkä ja kenen tieltä?" Kundera 25 vuotta sitten näki kulttuurin ja taiteen väistymisen -  mutta minkä tieltä, hän aprikoi. Tänä päivänä me tiedämme hyvin konkreettisesti mitkä voimat maailmaa hallitsevat. Romaanin taide pystyy ja sallii esim. Franz Kafkan sanoa ihmisen ehdoistamme sen mitä mikään sosiologinen tutkimus ei voi meille sanoa.

Ps. Lisään vielä Kunderan esiin marssittamia kirjailijoita: Joyce, Hašek, Gogol, Belyi, Dostojevski ja tietenkin Kundera itse. Hän helpottaa eurooppalaisuuden ymmärtämistä analysoidessaan merkittäviä romaaneita.